DNA paljasti Suomelle uuden kultapistiäislajin

Suomen hyönteislajistoon on saatu värikäs lisäys, kun DNA-tutkimus on paljastanut museonäytteistä uuden kultapistiäislajin. Elampus-suvun kultapistiäisiä eli väkäkultiaisia on Suomesta tunnettu aiemmin vain kaksi, mutta nyt löydetty laji, alustavalta nimeltään herttaväkäkultiainen, Elampus foveatus, nostaa lajimäärän kolmeen.

Kultapistiäiset ovat pienikokoisia, metallinhohtoisia hyönteisiä, jotka elävät toukkavaiheessa loisina pääasiassa muiden myrkkypistiäisten pesissä. Niiden elintavat tunnetaan melko huonosti, mutta tutkimustyötä elintapojen selvittämiseksi tehdään parhaillaan. Luomuksen tohtorikoulutettava Juho Paukkunen tutkii osana Ympäristöministeriön rahoittamaa Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelmaa (PUTTE) Suomen kultapistiäisiä tarkoituksenaan saada selvyyttä niiden tuntomerkeistä ja elämästä.

”Osana tutkimusta kultapistiäisistä tehdään DNA-viivakoodaukset, jotta vaikeasti tunnistettavien lajien muuntelun laajuutta voidaan selvittää. DNA-viivakoodi on mitokondrion DNA:n osa, jonka avulla lajit voidaan useimmiten erottaa toisistaan luotettavasti. Lähetin Helsingin Viikistä vuonna 2008 löytämäni väkäkultiaisen viivakoodattavaksi Kanadaan ja tuloksista paljastui yllättäen, että kyseessä ei ollut kumpikaan Suomesta aiemmin tunnetusta suvun lajista”, kertoo Juho Paukkunen Luomuksesta.

DNA-viivakoodauksen avulla löydettyä lajia löytyi Luomuksen kokoelmista lopulta enemmänkin. Paukkunen selvitti kirjallisuuden avulla miten herttaväkäkultiainen, Elampus foveatus, eroaa rakenteeltaan muista suvun lajeista ja havaitsi, että se oli aiemmin määritetty poikkeuksetta väärin. Lajien väliset, hienonhienot rakenteelliset erot näkyvät mikroskoopilla tarkasteltuna varmimmin väkäkultiaisten takaruumiin perälisäkkeen muodossa. Herttaväkäkultiaisella perälisäke muistuttaa ylösalaisin käännettyä sydäntä.

”Kaiken kaikkiaan lajin yksilöitä löytyi yhteensä seitsemän: viisi niistä oli Luomuksen kokoelmissa, yksi Åbo Akademin kokoelmissa ja yksi yksityiskokoelmassa. Vanhin yksilö oli kerätty 1920-luvulla Helsingin maalaiskunnasta, ja myöhempiä keräyksiä on tehty muun muassa Turusta, Hämeenlinnasta ja Mikkelistä”, selventää Paukkunen.

Lajihavainto on Suomen lisäksi ensimmäinen myös kaikissa Pohjoismaissa. Lähimmät löydöt ovat kirjallisuuden mukaan Keski-Euroopasta, mutta Paukkunen epäilee lajin elävän Euroopan pohjoisosissa laajemminkin. Jo nyt pistiäistutkijakollega Norjasta uskoo löytäneensä kokoelmistaan pari lajin edustajaa. Varmistus saadaan lähiaikoina DNA-viivakoodauksen avulla.

Väkäkultiaiset ovat Suomessa melko harvalukuisia ja harvinaisia. Tämän kesän maastotutkimuksissaan tohtorikoulutettava Paukkunenkin on löytänyt niitä vain kolme.

”Yleensä niitä löytää hietikoilta, joilla niiden isäntinä käyttämät Mimesa-suvun petopistiäiset elävät. Tällaisia hiekkamaita on Suomessa melko vähän ja lisäksi ne ovat vaarassa kasvaa umpeen, joten siitä syystä myös nämä kultapistiäiset ovat harvinaisia. Toinen Suomesta aiemmin tunnettu väkäkultiaislaji, Elampus constrictus, onkin uusimmassa uhanalaisuusluokituksessa määritelty silmälläpidettäväksi”, kertoo Juho Paukkunen.

Kultapistiäisistä ollaan tuottamassa lähivuosina PUTTE-ohjelman myötä yleistajuinen määritysopas.