Yleisökohteet
Luomuksella on Helsingissä neljä yleisökohdetta: Luonnontieteellinen museo, Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteelliset puutarhat sekä Mineraalikabinetti Helsingin yliopistomuseon yhteydessä. Yleisökohteiden yli 200 000 kävijää vuodessa kertovat laajasta kontaktipinnasta suureen yleisöön ja moniin muihin sidosryhmiin.
Marraskuun 2012 alussa Luonnontieteellisen museon vaihtuvien näyttelyiden
tilaan avattiin uusi, lepakoiden elämää esittelevä näyttely Vampyyrin
varjostamat – lepakoiden salainen maailma. Näyttelyssä esitellään lepakoiden
biologiaa sekä lepakoiden ja ihmisten monisyistä suhdetta eri kulttuurien
uskomusten ja myyttien avulla. Erityishuomiota näyttelyssä on kiinnitetty
sekä Luomuksen oman tutkimustyön esittelyyn että yleisemmin Suomessa tehtävään
lepakkotutkimukseen.
Kävijämäärät
Vuonna 2008 valmistuneen peruskorjauksen jälkeen Luonnon-tieteellinen museo on ollut vuosittain kävijämäärältään Suomen kolmanneksi suosituin yksittäinen museokohde.
Vuonna 2012 Luonnontieteellisessä museossa kävi runsaat 152 000 vierailijaa, Kaisaniemen kasvi-huoneissa noin 31 000 ja Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa noin 10 500 kävijää ja Mineraalikabinetissa noin 13 500 kävijää (TAULUKKO 7). Vaikka vain Kaisaniemen kasvihuoneiden osalta päästiin yli asetetun tavoitteen, kaikkien yleisökohteiden kävijämäärät ovat nousseet kahta edellistä vuotta korkeammiksi.
TAULUKKO 7. Luomuksen yleisökohteiden kävijämäärät vuosina 2008–2012 ja yhteismäärä viiden viime vuoden aikana.
Luomuksen kävijämäärät | 2008 |
2009 |
2010 |
2011 |
2012 |
Yhteensä |
Luonnontieteellinen museo | 186 000 |
160 000 |
152 000 |
151 586 |
152 264 |
801 850 |
Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha | 71 000 |
62 000 |
55 000 |
50 000 |
31 030* |
269 030 |
Kumpulan kasvitieteellinen puutarha | - |
25 000 |
10 000 |
7 362 |
10 500 |
52 862 |
Mineraalikabinetti | 5 200 |
5 100 |
9 000 |
7 362 |
13 516 |
40 178 |
Yhteensä | 262 200 |
252 100 |
226 000 |
211 586 |
207 310 |
1 163 920 |
* Lukuun ei sisälly arviota ulkopuutarhan kävijöistä toisin kuin vuosina 2008–2011.
Opastukset
Luomuksen neljässä yleisökohteessa järjestettiin vuonna 2012 yhteensä 1153 opastusta. Vuodelle asetettu tuhannen opastuksen tavoite ylittyi reilusti, mikä kielii laadukkaan ja syvällisen valistustoiminnan kasvavasta kysynnästä.
Etukäteen varattavien opastusten lisäksi vierailijoille oli tarjolla erilaisia yleisölle avoimia tietoiskuja yhteensä 161 kappaletta sekä kuusi kertaa syyskaudella järjestettyjä työpajoja.
Vaikka suuri osa Luomuksen ja erityisesti Luonnontieteellisen museon asiakkaista on nuoria, luonto ilmiöineen kiinnostaa kaiken ikäisiä ihmisiä.