Luomukselle Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöpakinto
Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus sai Suomen luonnonsuojeluliiton vuoden 2012 ympäristöpalkinnon. Palkinto myönnettiin Suomen luonnon monimuotoisuustiedon luomisesta ja ylläpitämisestä sekä tieteellisten kokoelmien onnistuneesta avaamisesta suurelle yleisölle.
- Keskusmuseo on hoitanut kansallista tehtäväänsä esimerkillisellä tavalla, kertoo Luonnonsuojeluliiton hallituksen puheenjohtaja Risto Sulkava palkinnon myöntämisperusteista.
Hänen mukaansa merkittävä tekijä keskusmuseon laadukkaan työn takana on kokoelmien, tutkimuksen ja yleisönäyttelyiden kolmiyhteys.
- Tieteelliset kokoelmat, niihin perustuva tutkimus ja tieteellisen tiedon avaaminen yleisölle muodostavat vankan perustan museon elintärkeälle työlle lajien suojelemiseksi ja ihmisten luontotietoisuuden lisäämiseksi, Sulkava toteaa.
Erityisen vaikuttunut Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja on luontotiedon onnistuneesta avaamisesta yleisölle. Hänen mukaansa yleisöä kannattaa reilusti houkutella Luonnontieteelliseen museoon – tai kasvitieteellisiin puutarhoihin.
- Luontosuhdetta ei voi olla, jos ei ole omaa kokemusta. Yhä useampi suomalainen elää erossa luonnosta, ja museo voi olla joillekin jopa ainoa kontakti luontoon, Sulkava pohtii.
Hän myös kannustaa kertomaan yleisölle vielä syvällisemmin kokoelmien tieteellisestä taustasta, jotta kovan luokan luontoharrastajatkin pysyvät museovieraina.
Vuodesta 1980 jaetun ympäristöpalkinnon sai myös Eero Murtomäki ja Vuoden 2012 Ympäristöavaus -tunnustuksen ministeri Iiro Viinaselle.