Tunniste
Luonnontieteellisen keskusmuseon sivulle >
 
 

Tieto-Finlandia Suomen jäkäläoppaalle

 

Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon kustantama Suomen jäkäläopas voitti marraskuussa 2011 Tieto-Finlandia -palkinnon. Teos on museon asiantuntijoiden vuosien työn tulos.

Voittajan valitsi tänä vuonna professori Alf Rehn. Hän ylisti Jäkäläopasta tieteellisenä, ehdottoman säntillisesti kerättynä suurtyönä, jonka juhlava kuvitus osoittaa hätkähdyttävällä tavalla miten kaunis Suomen luonto on ja miten kirja tuo myös esteettisen elämyksen ja muistutuksen siitä, miten paljon maailmassa on nähtävää – jos tietää miten sitä katsoa.

Professori Rehnin palkintopuheeseen livahti myös pieni lapsus hänen kertoessaan, miten hän itse ei uskonut innostuvansa ”kasvityypistä”. Jäkäläthän eivät ole kasveja, vaan eliöitä, jotka muodostuvat sienen ja levän yhteiselämästä. Jäkälät myös luokitellaan sieniosapuolen mukaan, joten kyseessä ei ole kasvien vaan sienten ryhmä.

Professori Soili Stenroosin, Teuvo Ahdin, Katileena Lohtanderin ja Leena Myllyksen toimittama suurteos kattaa kaikki maamme suurjäkälät – eli ne tavallisen ihmisenkin helposti löytämät, yhteensä lähes 500 lajia. Kirjan alkuosa puolestaan on mielenkiintoinen tietopaketti tuosta yleisestä, mutta – professori Rehnin sanoin – usein unohtuvasta eliöryhmästä, josta myös hän lopulta innostui.

Tieto-Finlandia-palkinnon jakaa Suomen Kirjasäätiö ja sen suuruus on 30 000 euroa.

 

Katso myös nämä julkaisut:

 

Limasienet
Suomesta tunnetaan 204 limasienilajia, jotka esitellään nyt ensi kerran suomenkielisessä Limasienet-teoksessa tekstein, värikuvin ja levinneisyystiedoin. Kirjan alussa kuvaillaan limasienten rakennetta, biologiaa ja ekologiaa sekä neuvotaan harrastajia limasienten keräämisen, kasvatuksen ja määrittämisen saloihin.
Lue lisää >

 

Vihreä Afrikka – kasveja ja kasvillisuutta
Ainutlaatuinen suomenkielinen kirja Afrikan kasviluonnosta kertoo Saharan eteläpuolisen Afrikan ekologiasta ja luonnon monimuotoisuudesta. Kirja johdattaa lukijansa savanneilta puoliaavikoille ja sademetsien kautta vuoristoon ja rannikolle sekä paneutuu myös ihmisen aiheuttamiin vaikutuksiin Afrikan luonnolle.
Lue lisää >

 

Kolmas lintuatlas
Lintuatlas on sähköinen kartasto, joka mahdollistaa tiedon nopean julkaisun ja monipuolisen käytön. Suomesta on nyt kolmen lintuatlaksen sarja, joka on ainutlaatuista koko maailmassa. Toistaiseksi kolmas kartasto on rajattu tutkijoiden käyttöön, mutta ensimmäinen ja toinen atlas ovat jo kaikkien kiinnostuneiden saatavilla.
Lue lisää >