Tunniste
Luonnontieteellisen keskusmuseon sivulle >
 
 

Uusi ilme - uusi yhtenäisyys

Luonnontieteellinen keskusmuseo perustettiin vuonna 1988. Tuolloin eläin-, kasvi-,
ja geologian museot sekä ajoituslaboratorio liitettiin yhdeksi hallinnolliseksi
kokonaisuudeksi. Kasvitieteellinen puutarha liitettiin keskusmuseoon vuoden 2004 alussa.

Keskusmuseo siirtyi uuteen tiimeihin perustuvaan organisaatiorakenteeseen vuonna 2010. Samalla päätettiin lähteä uudistamaan keskusmuseon ilmettä.

Prosessin tavoitteena oli luoda keskusmuseolle yhtenäisempi ja yhteisesti helpommin viestittävissä oleva visuaalinen identiteetti ja ilme. Tämä paitsi vahvistaisi identiteettiämme ulkoisissa yhteyksissä, myös tukisi entistä paremmin sisäistä yhteenkuuluvuutta, yhteistyötä ja yhteisiä tavoitteita.

Hankkeen yhteistyökumppaniksi valikoitui suunnittelutoimisto Taivas, joka
on tehnyt myös Helsingin yliopiston uuden ilmeen.

Keskusmuseon intranetissä Museoinfossa käydyssä avoimessa keskustelussa asiaa
käsiteltiin laajasti henkilökunnan kesken. Keskustelu poiki uuden ennätyksen Museoinfon kommenttien määrässä.

Keskustelun pohjalta Taivaan suunnittelijat yhteistyössä  keskusmuseon viestinnän kanssa muokkasivat ehdotuksen uudesta ilmeestä.

Keskusmuseon uudeksi akronyymiksi valikoitui LUOMUS (LUOnnontieteellinen keskusMUSeo).

Keväällä 2011 logosta otettiin käyttöön välivaiheen muoto, lopullisen muotonsa logo sai loppuvuoden aikana.

LUOMUS-ilme noudattelee monilta osin Helsingin yliopiston linjaa. Logoa lukuunottamatta graafinen ohjeistus on varsin samankaltainen, ja mm. fontit ovat samat – Gotham narrow ja Georgia.