Valkohai ja koralliriutta hämmästyttivät kävijöitä

Luonnontieteellisen museon kolmannen kerroksen Elämän historia -näyttelyä täydennettiin vuoden 2014 aikana valtavalla valkohailla ja värikkäällä koralliriuttadioraamalla.

Näyttelysalin perällä välkehtii sininen vedenalainen maisema. Koralliriutan kätköissä elää kymmenittäin erilaisia, toinen toistaan kummallisempia kaloja ja selkärangattomia. Riutalta voi löytää esimerkiksi myrkyllisen siipisimpun, kolostaan kurkistavan mureenan, lastenelokuvasta tutun vuokkokalan sekä hullunkurisen merimakkaran.

Riutan yllä ylväästi uiva valkohai hämmästyttää jopa 8 metrin pituudellaan. Valkohai, kuten kaikki hait, ovat niin sanottuja eläviä fossiileja eli ne ovat eläneet varsin samankaltaisina jo hyvin pitkään. Varhaisimmat varmat hain ihon hammassuomut ovat ajoitusten perusteella noin 420 miljoonan vuoden ikäisiä.

– Haita ei pidä kuitenkaan nähdä pelkkänä elävänä fossiilina. Aivan tuoreissa tutkimuksissa on esimerkiksi osoitettu vähentyneiden haikantojen yhteys koralliriuttojen kehnoon kuntoon, kertoo näyttelypäällikkö Kirsi Hutri.

Yhteys koralliriuttaan syntyy, kun vähentyneet hait eivät enää saalista yhtä tehokkaasti riuttaa tuhoavia keskikastin kaloja. Ekosysteemin huippupedon kadotessa koralliriutta myös palautuu heikommin esimerkiksi myrskyn aiheuttamista vaurioista. Hait kärsivät ennen kaikkea ihmisten asenteista ja ylikalastuksesta.